Hae sivustolta

Alder logo

Korotettuja poistoja koskeva veronhuojennuslaki

Laki koneiden, kaluston ja muun niihin verrattavan irtaimen käyttöomaisuuden korotetuista poistoista verovuosina 2020–2023 tuli voimaan 1.1.2020. Lakia sovelletaan ensimmäisen kerran verovuonna 2020 ja sitä sovelletaan verovuoteen 2023 asti toimitettavissa verotuksissa. Verovelvollinen saa tehdä lain soveltamisedellytysten täyttyessä hankkimiensa uusien koneiden ja laitteiden hankintamenoista säännönmukaiseen poistoon verrattuna enintään kaksinkertaisen poiston. Normaalisti  elinkeinotulon verottamisesta annetun lain (EVL) 30 […]

Uusia mahdollisuuksia yleiskulujen vähentämiseen vero­velvollisuus­ryhmässä

Arvonlisäverojärjestelmän ja arvonlisäverolain soveltamisala on laaja eikä niin sanottu konserniajattelu ole lähtökohtaisesti mahdollista. Siten myös konserniyhtiöiden välisistä tavaroiden ja palvelujen myynneistä tulee maksaa arvonlisäveroa yleisten säännösten mukaisesti. Vastaavasti konserniyhtiöiden hankintoihin sisältyvän arvonlisäveron vähennysoikeus ratkaistaan erikseen kunkin konserniyhtiön kohdalla. Konsernissa suoritettaviin hankintoihin sisältyvän arvonlisäveron vähennysoikeus on siten sillä konserniyhtiöllä, jonka arvonlisäverollista liiketoimintaa varten hankinta on tehty. […]

Freelancer-sopimukset syytä valmistella huolella

Suomalaisilla työmarkkinoilla on viime vuosina entistä vahvemmin yleistynyt suuntaus, jossa kaikki tietyn yrityksen hyväksi työskentelevät henkilöt eivät välttämättä ole enää työsuhteessa yritykseen, vaan tarjoavat palveluitaan tai työsuoritteitaan freelancereina tai konsultteina. Myös julkisuudessa on esitetty useita puheenvuoroja, jotka puhuvat freelancerina toimimisen puolesta erityisesti toiminnan joustavuuden vuoksi. Tavoitteena molemminpuolinen joustavuus Freelancer-sopimuksilla mahdollistetaan parhaimmillaan molemminpuolinen joustavuus sopimussuhteissa. Monilla […]

Veronäkökulma: Työntekijöiden ulkomaankomennukset

Suomessa asuvan henkilön ulkomailla työskentelystä saama tulo on lähtökohtaisesti Suomessa veronalaista tuloa. Toisaalta Suomea koskevat verosopimukset voivat rajoittaa Suomen verotusoikeutta. Tulo voi kuitenkin olla tietyin säädetyin edellytyksin myös Suomessa kokonaan verovapaata tuloa.  

Raute Group

“Alderin asiantuntijuus vakuutti meidät hyvin nopeasti ja tunne on vain vahvistunut yhteistyön aikana”. Tutustu yhteistyöhön tarkemmin!

Siili Solutions Oyj

“Olemme olleet todella tyytyväisiä, sillä kaikki mitä yhteistyöltä haettiin, on myös toteutunut”. Tutustu Siilin ja Alderin yhteistyöhön tarkemmin!

Sanoma Group

“He osaavat aina tarjota ratkaisuvaihtoehtoja, jotka oikeasti istuvat meidän liiketoimintaamme”. Tutustu asiakastarinaan tarkemmin!