Piti tulla digivero – tulikin kulutusvero: OECD julkaisi ehdotuksensa kansainvälisten konsernien verotusperiaatteiden uudistamiseksi. Lokakuun 9. päivänä OECD julkaisi jo etukäteen suurta mielenkiintoa keränneen ehdotuksensa digitaalista liiketoimintaa koskevien kansainvälisten verotusperiaatteiden uudistamiseksi.
Toukokuussa 2019 julkaistun OECD:n työsuunnitelman pohjalta ennakko-odotuksissa oli tarkennettu ehdotus (tai ehdotuksia) siitä, millä tavoin nimenomaan digitaalista liiketoimintaa koskien voidaan uudelleenallokoida kansallisia oikeuksia verottaa tuottoa markkina-alueiden hyväksi eli käytännössä joko siirtää tai lisätä tiettyjen digitaalisten tuotteiden ja ratkaisujen asiakkaiden / käyttäjien sijainvaltioiden verotusoikeutta näistä tuotteista ja ratkaisuista saatuihin voittoihin.
Pelkästään “digiveroa” koskevan tarkennetun ehdotuksen sijasta OECD:n työryhmä päätyikin esittämään uutta kokonaisvaltaista ratkaisua, jossa uusien verotusperiaatteiden kohteena ovat huomattavasti laajemmin lähes kaikki kuluttajaliiketoiminnassa mukana olevat kansainväliset konsernit.
Nyt julkaistussa keskusteluluonnoksessa “yhtenäiseksi lähestymistavaksi” (unified approach) kutsuttuun ratkaisuun on pyritty yhdistämään aiemmassa työsuunnitelmassa esiteltyjen vaihtoehtoisten mallien yhdistävät tekijät.
Yhtenäisen lähestymistavan pääpiirteet ovat seuraavat:
- Kattavuus: Ehdotuksessa laajennetaan uusien verotusperiaatteiden kohderyhmää suurista monikansallisista digitaalisen liiketoiminnan toimijoista lähes kaikkiin kuluttajaliiketoiminnassa mukana oleviin kansainvälisiin konserneihin. Tarkempi kohderyhmä, siihen liittyvät rajaukset sekä muut yksityiskohdat tulevat tarkentumaan myöhemmin, mutta joka tapauksessa kohteena ovat mitä luultavimmin aiempien muutosten tapaan suuret, konsernitasolla yli 750 miljoonan euron liikevaihtoa tekevät konsernit (joskin mahdollisuutta maakohtaisiin, korkeampiin tai matalampiin raja-arvoihin on myös väläytelty OECD:n lausunnoissa).
- Verotuksellinen presenssi: Ehdotuksen piiriin kuuluvien konsernien kohdalla on tarkoitus siirtyä perinteisestä, fyysiseen läsnäoloon linkittyvästä veronmaksuvelvollisuuden syntymisestä malliin, jossa pelkkä tietyltä alueelta saatu myyntitulo riittää verotuksellisen presenssin syntymiseen. Tämän kohdan toteutuminen tulee vaatimaan nykyisen valtioiden välisen verosopimusverkoston muokkaamista ja uuden sopimuskohdan lisäämistä olemassa oleviin sopimuksiin.
- Markkinaehtoperiaatteen täydentäminen uudella voitonjakomallilla: Siinä missä nykyinen erillisyhtiö- ja markkinaehtoperiaatteisiin perustuva kansainvälisen konsernin verorasituksen jakautuminen on pitkälti linkissä eri konserniyhtiöiden maantieteelliseen sijaintiin ja keskinäisiin rooleihin eri transaktio- ja arvoketjuissa, ehdotetaan nyt OECD:n toimesta mainittujen periaatteiden täydentämistä uudella kaavamaisella jakomallilla, jolla verotusoikeutta konsernin kokonaisvoittoihin uudelleenallokoidaan myyntitulojen (=liikevaihdon) lähdevaltioiden hyväksi, riippumatta siitä onko konsernilla kyseisessä maassa ennestään fyysistä tai verotuksellista presenssiä, kuten edellä todettin.
- Verovarmuuden (tavoiteltu) lisääminen: Ehdotuksessa pyritään estämään uusia verotusoikeuksia ja niiden kohteena olevien kansainvälisen konsernin voittojen maakohtaista jakautumista koskevien veroriitojen räjähdysmäistä kasvua pyrkimällä mahdollisimman kiinteisiin ja kaavamaisiin voitonjakomalleihin (kts. tarkemmin alla), joita täydennetään sitovilla riidanratkaisumekanismeilla. Johtavana ajatuksena on, että päästäkseen nauttimaan uusista verotusoikeuksista tulee yksittäisten valtioiden varmistaa ensin tehokkaan riidanratkaisun toteutuminen keskinäisissä suhteissaan.
Kolmitasoinen mekanismi (three-tiered mechanism) voitonjakoon:
Uuden, entistä herkemmin syntyvän verotuksellisen presenssin ohella suurin yhtenäisen lähestymistavan mukainen muutos liittyy nimenomaan yllä mainittuihin, hallinnollisen helppouden vuoksi mahdollisimman kiinteisiin ja kaavamaisiin tuotonjakomalleihin, joilla on tarkoitus täydentää nykyisiä siirtohinnoitteluperiaatteita siltä osin kun ne eivät nykyisellään johda markkinaehtoisiksi tai muutoin oikeudenmukaisiksi katsottuihin lopputuloksiin.
Käytännössä uutta kolmitasoista mekanismia verotusoikeuden määrittelyyn on tarkoitus soveltaa kaikkiin muihin paitsi hyvin rutiininomaisiin transaktioihin.
Alla on kuvattu kolmitasoinen mekanismin toimintaa tarkemmin. Mukana on myös yksinkertaistettuja esimerkkejä allokaation käytännön laskentaa selventämässä.
Vaihe 1: Määritellään kansainvälisen konsernin arvioitu ylijäämävoitto (deemed residual profit).
“Arvioitu ylijäämävoitto” on se määrä konsernitasolla mitattua liiketoiminnan voittoa, joka jää jäljelle rutiinitoiminnoille (toimialakohtaisesti) sopivaksi arvioidun tuoton erottamisen ja maakohtaisen allokoinnin jälkeen. Huomionarvoista on, että tämä rutiinitoiminnoille “sopivaksi arvioitu tuotto” ei (ainakaan automaattisesti) ole yksi yhteen perinteisten siirtohinnoitteluperiaatteiden avulla määritellyistä markkinaehtoisista tuottotasoista vaan tarkoitus on tässä yhteydessä soveltaa hyvin paljon normaalia toiminto- ja taloudellisiin analyyseihin perustuvaa arviointia kaavamaisempia yksinkertaistuksia.
Kun arvioidun ylijäämätvoiton määrä on selvillä, määritellään siitä sopiva (toimialakohtainen) osuus (%), joka allokoidaan konsernin markkina-alueille myyntiin perustuvan jakokaavan perusteella. Näiden markkina-alueiden joukossa ovat siis sekä konsernin varsinaiset toimintamaat (=oma konserniyhtiö) että maat, joihin myyntiä tehdään joko etänä tai ulkopuolisen toimijan kautta. Loppuosuuden arvioidusta ylijäämävoitosta katsotaan kohdistuvan muihin tekijöihin, kuten aineettomiin, pääomiin, riskeihin ja muihin konsernin liiketoiminnan kokonaisvoittotasoon vaikuttaviin tekijöihin.
Ylijäämävoiton määrittelyn pohjaksi on tarkoitus ottaa konsernin virallinen (GAAP tai IFRS) konsolidoitu tilinpäätös ja se voidaan tehdä joko koko konsernin tai yksittäisten liiketoiminta-alueiden tasolla.
Esimerkki:
Kansainvälisen, digitaalista liiketoimintaa harjoittavan konsernin ABC emoyhtiö sijaitsee maassa A ja sillä on tytäryhtiöt maissa B ja C. Myyntiä sillä on omien toimintamaiden lisäksi ulkopuolisten edustajien kautta maihin D ja E.
Konsernitasolla myyntiä on yhteensä EUR 1.000 ja tulos ennen veroja EUR 250. Konsernin konsolidoidun tilinpäätöksen osoittama kokonaisvoittotaso on siis 25%.
Konsernin kokonaisvoitosta (25%) yhteensä 15% arvioidaan olevan kohdistettavissa maissa A, B ja C suoritetuille rutiinitoiminnoille (esim. hallintopalvelut, sopimuskehitys, asiakaspalvelu) ja loput (25-15 = 10%) on arvioitua ylijäämävoittoa, joka rahamääräisesti esitettynä on EUR 100 (10% * EUR 1.000).
Arvioidusta ylijäämävoitosta lasketaan tietty, OECD-tasolla sovittu kiinteä osuus (esimerkiksi 1/20), joka edustaa markkina-alueille allokoitavaa osuutta arvioidusta ylijäämävoitosta maakohtaisten myyntien suhteessä. Jos esimerkissämme maakohtaiset myynnit jakautuvat esimerkiksi A 10%, B 20%, C 20%, D 25% ja E 25%, niin koko konsernin ylijäämätuotosta allokoitaisiin esimerkiksi maahan D seuraavan kaavan mukainen osuus verotettavaksi:
arvioitu ylijäämävoitto* markkina-alueille allokoitava osuus * maakohtaisen myynnin suhteellinen osuus
eli tässä tapauksessa EUR 100 * (1/20) * 25% = EUR 1,25. Huomionarvoista on, että ilman fyysistä presenssiä nykyisten verotuskäytäntöjen piirissä maahan D ei allokoitaisi ollenkaan voittoa verotettavaksi.
Sekä rutiinitoiminnoille sopivaksi arvioidut tuottotasot että allokoitava osuus koko konsernin arvioidusta ylijäämävoitosta on tarkoitus määritellä ja sopia tarkemmin OECD:n työryhmän kesken.
Vaihe 2: Kiinteän tuottotason määrittely rutiininomaisille markkinointi- ja jakelutoiminnoille markkina-alueilla
Kolmitasoisen mekanismin toiseen vaiheen tarkoitus on ehkäistä paikallisia veroriitoja sopimalla jo ennalta tietyille rutiininomaisille markkinointi- ja jakelutoiminnoille kuuluvasta tietystä, sopivaksi katsotusta kiinteästä tuottotasosta (esim. 5% kate kaikille näihin toimintoihin liittyville kustannuksille).
Tämä kiinteä (taattu) tuottotaso voi vaihtoehtoisesti olla joko (1) tietty yksittäinen globaali prosentti tai vaihtoehtoisesti (2) toimiala- ja / tai maakohtaisesti vaihteleva kiinteä prosentti tai (3) muu yhteisesti sovittu mekanismi sopivaksi katsotun kiinteän tuottotason määrittelyyn.
Huomionarvoista on, että kiinteä tuottotaso asettaa käytännössä minimin kyseisille toiminnoille maksettavalle kompensaatiolle, mutta ei maksimia: ei-rutiininomaisesta suoriutumisesta voidaan edelleen palkita lisätuotolla joko yllä esitetyn mekanismin tai muun järjestelyn kautta. Tämä kuitenkin vaatii alla tarkemmin esitellyssä vaiheessa 3 säädellyn tehokkaan ja sitovan riidanratkaisumekanismin olemassaoloa.
Vaihe 3: Varmistetaan tehokas ja sitova riidanratkaisu
Kolmivaiheisen mekanismin viimeisessä vaiheessa on tarkoitus varmistaa tehokas ja sitova riidanratkaisu siltä osin kuin ylläesitettyjen vaiheiden lopputuleman katsotaan olevan riittämätön paikallisesti suoritetun, rutiinitoimintaa korkeamman arvontuotannon kompensoimiseksi tai kyseisellä markkina-alueella suoritetaan markkinointiin ja jakeluun riippumattomia toimintoja.
Tehokkaiden ja ennenkaikkea sitovien riidanratkaisumekanismien katsotaan olevan tarpeen, jotta nyt ehdotetun voitonjakomekanismin myötä kansainvälisten konsernien markkina-alueille allokoitavat uudet verotusoikeudet eivät johda veroriitojen tai kahdenkertaisen verotuksen lisääntymiseen rajat ylittävässä liiketoiminnassa.
Mitä seuraavaksi?
Kyseessä on luonnollisesti vasta keskusteluluonnos (discussion draft), jonka työstämistä jatketaan marraskuun puolivälissä Pariisissa järjestettävässä avoimessa kuulemistilaisuudessa.
Ottaen kuitenkin huomioon julkisesti ilmoitetun erittäin tiukan tavoiteaikataulun (yhteisymmärrys ratkaisusta tulisi saavuttaa tammikuuhun 2020 mennessä), on hyvin todennäköistä että nyt julkaistussa luonnoksessa esitellyt keskeiset periaatteet löytyvät myös lopullisesta versiosta.
Nyt ehdotettujen merkittävien uudistusten voimaansaattaminen tulee olemaan hyvin haastava prosessi ja vaatimaan muutoksia niin valtioiden välisiin sopimuksiin kuin myös kansallisiin lainsäädäntöihin.
Siten käytännön tasolla vaikuttavia muutoksia globaalissa verotusoikeuden jakautumisessa tullaan näkemään vasta myöhemmin 2020-luvulla. Epävarmuus tulevasta on kuitenkin vahvasti läsnä ja tulee varmasti ohjaamaan esimerkiksi kiinteisiin toimipaikkoihin sekä markkinaehtoperiaatteen soveltamiseen liittyviä käytäntöjä jo paljon ennen ajatustavassa tapahtuneiden muutosten virallistamista.
Tässä vaiheessa on selvää, että vihdoin toteutuessaan kansainväliseen verojärjestelmään tehtävät muutokset tulevat olemaan huomattavasti kattavampia ja kauaskantoisempia kuin alunperin BEPS-projektin jälkimainingeissa arvioitiin. On myös mahdollista, että ennen aidosti yhtenäisen globaalin mallin voimaansaamista tullaan vielä näkemään hyvin nopeitakin ja taatusti keskenään koordinoimattomia kansallisia muutoshankkeita, jotka entisestään vaikeuttavat verotuksellisen varmuuden saavuttamista rajat ylittävien liiketoimien kohdalla.
Taustaa: Mistä tässä kaikessa on oikein kysymys?
Kansainvälisestä veroyhteisöä on pidempään askarruttanut lähes 100 vuotta sitten kehitettyjen keskeisten, rajat ylittäviä liiketoimia koskevien verotusperiaatteiden toimivuus kiihtyvällä tahdilla digitalisoituvassa toimintaympäristössä.
Varsinkin OECD:n jäsenvaltioiden jaettuna pelkotilana on ollut, että digitalisaation myötä syntynyt mahdollisuus saavuttaa globaali operatiivinen toimintakyky ilman paikallista fyysistä läsnäoloa (esim. Uber, Airbnb), liiketoiminnan vahva tukeutuminen aineettomiin omaisuuseriin (esim. digitaaliset tuotteet & palvelut) sekä datan, käyttäjien osallistumisen ja aineettomia omaisuuseriä koskevien synergioiden kasvava merkitys (esim. Big Data & pilvipalvelut) johtavat tilanteisiin, joissa kaikkein suurimpia monikansallisia konserneja ei vanhentuneiden verotusperiaatteiden vuoksi pystytä tehokkaasti verottamaan, vaikka ne hyödyntäisivätkin (joskus kiistatta) tiettyjen valtioiden infrastruktuuria.
Tämän kansallisen infrastruktuurin hyödyntämistä on aiemmin pidetty verotuksellisen presenssin ja siten myös paikallisen veronmaksuvelvollisuuden syntymisen perusedellytyksenä, mutta pitkälti samanaikaiseen fyysiseen presenssiin kytketyt kansainvälisen verotuksen periaatteet ja näitä heijastelevat verosopimukset mahdollistavat tämän käytännössä heikosti tai eivät ollenkaan, varsinkin tilanteissa, joissa arvonmuodostus paikallisesti tapahtuu etänä suoritettujen toimenpiteiden seurauksena.
Alunperin vuosina 2013-2015 toteutetun BEPS-hankkeen jatkona edistetyn OECD-vetoisen pohdinnan tavoitteena on ollut saada vuoden 2020 loppuun mennessä aikaan yksimielinen (tai ainakin OECD-jäsenmaiden keskuudessa hyväksytty) ehdotus ratkaisusta digitaalisen liiketoiminnan verottamisessa havaittuihin haasteisiin. Alkuperäistä, jo alkujaan tiukaksi arvioitua aikataulua on sittemmin moneen otteeseen kiristetty entisestään, sillä pelkona on ollut hallitsematon ja koordinoimaton kansallisten säädösten ilmaantuminen ja jopa “verosodan” syttyminen keskeisten maailmankaupan toimijoiden välille.
Tärkeitä välivaiheita matkalla kohti nyt julkaistua OECD:n keskusteluluonnosta ovat olleet vuoden 2018 väliraportti (Interim Report), tammikuussa 2019 annettu menettelylinjays (Policy Note) sekä edellä mainittu, toukokuussa 2019 julkaistu työsuunnitelma (Programme of Work).
Viimeksi mainitussa työsuunnitelmassa OECD-jäsenvaltioiden ja tiettyjen tarkkailijajäsenten muodostamalle 134 valtion työryhmälle (Inclusive Framework) annettiin ohjeet ja prosessi, joiden avulla digitaalisen liiketoiminnan verotusta koskeva yksimielinen ratkaisu tulisi saavuttaa. Globaalia, kaiken digitaalisen toiminnan kattavaa kokonaisratkaisua lähdettiin edistämään kahden rinnakkaisen “tukipylvään” (Pillar I & II) muodossa:
Pillar I: Missä vero pitäisi maksaa ja millä perusteella (nexus) ja mikä osa tuotoista pitäisi verottaa käyttömaassa (voitonjako)?
Pillar II: Miten kansallisten veropohjien rapautumista voidaan estää digitalisoituvassa maailmassa (Global anti base erosion proposal, GloBE)?
OECD:n digitaalisen liiketoiminnan verotusta koskevan työsuunnitelman ensimmäisen pilarin (Pillar I) piirissä oli tarkoitus uudelleenallokoida kansallisia oikeuksia verottaa tiettyä tuottoa markkina-alueiden hyväksi. Nykyisellään rajat ylittävän yritystoiminnan tuoton jakamiseen kansallisesti verotettavaksi käytössä olevien menetelmien (erillisyhtiö- ja markkinaehtoperiaatteet) katsotaan olevan riittämättömiä, erityisesti mikäli tulon taustalla oleva arvonmuodostus koostuu etänä (=ilman paikallista presenssiä) suoritetuista toimenpiteistä.
Työsuunnitelmassa hahmoteltiin eri OECD:n jäsenmaiden ajamia vaihtoehtoisia malleja, jotka erosivat toisistaan niin tavoitteiltaan kuin myös soveltamisalaltaan. Yhteistä kaikille ehdotetuille tuotonjakoperiaatteille oli kuitenkin niiden mahdollistama (1) paikallisen verovelvollisuuden syntyminen ilman fyysistä presenssiä; (2) konsernin liiketoiminnan kokonaistuoton huomioiminen (transaktiokohtaisen arvioinnin sijasta); (3) kuluja ja kiistoja vähentävien yksinkertaistavien käytäntöjen soveltaminen (vaikka ne olisivat ristiriidassa markkinaehtoperiaatteen kanssa); sekä (4) yhteensopivuus nykyisten tuotonjakoperiaatteiden kanssa (soveltuvilta osin).
Digitaalisen liiketoiminnan verottamiseksi ja kansallisten verotusoikeuksien uudelleenallokoimiseksi ehdotettujen vaihtoehtoisten tuotonjakoperiaatteiden tuli siis ratkaista kaksi (2) keskeistä kysymystä
- Miten määritellään uudelleenjaettavan tuoton määrä?
- Miten uudelleenjaettavaksi määritelty tuotto jaetaan sen syntymiseen liittyvien valtioiden kesken niiden verotettavaksi?
Näitä yllämainittujen keskeisten kysymysten ratkaisemiseksi tunnistettuja vaihtoehtoisia, eri jäsenvaltioiden tukemia menetelmiä olivat seuraavat:
- Muokattu jäännösvoitonjakomenetelmä (Modified Residual Profit Split Method);
- Murto osien jakomenetelmä (Fractional Apportionment Method); ja
- Jakeluun perustuvat lähestymistavat (distribution-based approaches).
Huomionarvoista on, että teknisestä erilaisuudestaan huolimatta kaikki OECD:n työsuunnitelmassa ehdotetut menetelmät siirsivät käytännössä verotusoikeutta yrityksen keskeisistä toimintamaista asiakas- / käyttäjäkunnan sijaintimaahan.
Kuten edellä mainittiin, nyt lokakuussa julkaistun keskusteluluonnoksen ennakko-odotuksissa oli tarkennettu ehdotus (tai ehdotuksia) siitä, millä tavoin nimenomaan digitaalista liiketoimintaa koskien voidaan uudelleenallokoida kansallisia oikeuksia verottaa tuottoa markkina-alueiden hyväksi. Pelkästään “digiveroa” koskevan tarkennettujen vaihtoehtoisten ehdotusten sijasta OECD:n työryhmä päätyikin esittämään uutta kokonaisvaltaista ja yhtenäistä ratkaisua (unified approach), jossa uusien verotusperiaatteiden kohteena ovat huomattavasti laajemmin lähes kaikki kuluttajaliiketoiminnassa mukana olevat kansainväliset konsernit.
Mitä väliä tällä kaikella oikein on?
Kuten OECD:n hanketta koskevassa työsuunnitelmassakin todetaan, panokset uudistustöiden osalta ovat tällä kertaa poikkeuksellisen korkeat. Pelissä ovat käytännössä kansainvälisen verojärjestelmän perusperiaatteet (ml. kiinteän toimipaikan määritelmä ja markkinaehtoperiaate), valtioiden välisen verotusta koskevan yhteistyön tulevaisuus, yksipuolisten, koordinoimattomien ja jopa aggressiivisten kansallisten hankkeiden estäminen sekä viime kädessä voimakas poliittinen paine verottaa digitaalisen liiketoiminnan globaaleja jättiläisiä (esim. Google, Amazon, Facebook, Apple), joiden koetaan tällä hetkellä hyödyntävän vanhentuneita verotusperiaatteita omaksi edukseen.
Vaikka merkittävimmät muutokset verotettavan tulon jakautumisessa ja sen taustalla olevissa periaatteissa tulevat kohdistumaan kaikkein suurimpiin digitaalisen liiketoiminnan suuryhtiöihin, on jo tässä vaiheessa selvää, että vihdoin toteutuessaan nuo muutokset tulevat olemaan huomattavasti kattavampia ja kauaskantoisempia kuin alunperin arvioitiin. OECD:n uuden ehdotuksen myötä digijättien lisäksi suunniteltujen muutosten kohderyhmään ovat nyt päätyneet myös kuluttajaliiketoiminnassa mukana olevat toimijat. Lisäksi muutokset tulevat muokkaamaan kansainvälisen verotuksen vakiintuneita periaatteita tavalla, joka vaikuttaa lopulta tavalla tai toisella kaikkiin rajat ylittävää liiketoimintaa harjoittaviin konserneihin, niiden koosta tai liiketoiminnan digitalisaatioasteesta riippumatta.
Mahdollisten muutosten aikataulu ja sen realistisuus:
Kuten OECD:n ehdotuksessa mainitaan, tarkoituksena on, että yksimielisyys käytäntöön vietävästä ratkaisusta (tai ainakin sen perusperiaatteista) saavutetaan tammikuuhun 2020 mennessä ja varsinainen ratkaisu olisi täten valmis saman vuoden loppuun mennessä. Tämä tavoiteltu ratkaisu kattaa siis ensimmäisen tukipylvään (Pillar I) ja tulee muokkaamaan suurten kansainvälisten konsernien verotuksellista presenssiä ja maksettujen verojen jakautumista sen toimintamaiden (ml. pelkkä kaukomyynti) kesken.
Koska uudistusten voimaantulo tulee vaatimaan muutoksia niin valtioiden välisiin verosopimuksiin kuin myös soveltuvilta osin kansallisiin lainsäädäntöihin, tullaan käytännön tasolla muutoksia globaalissa verotusoikeuden jakautumisessa näkemään vasta myöhemmin 2020-luvulla. On kuitenkin myös mahdollista, että ennen aidosti yhtenäisen mallin voimaansaamista tullaan vielä näkemään hyvin nopeitakin ja taatusti keskenään koordinoimattomia kansallisia muutoshankkeita. Tätä kirjoitettaessa digiverolaki (tosin hyvin suppeassa laajuudessa) on jo implementoitu kansalliseen lainsäädäntöön Ranskassa ja lisäksi vastaavasta lainsäädännöstä on annettu ehdotelma mm. Isossa- Britanniassa, Espanjassa, Italiassa, Belgiassa sekä Itävallassa.
Toisen, muita BEPS-liitännäisiä kysymyksiä käsittelevät tukipylvään (Pillar II) osalta tarkempi etenemisaikataulu on tällä hetkellä hämärän peitossa.
Kirjoittaja työskentelee vaativiin siirtohinnoittelutoimeksiantoihin erikoistuneena asiantuntijana ja osakkaana siirtohinnoittelutiimissämme (Transfer Pricing Services).
Tässä blogissa julkaisemme kokeneiden asiantuntijoidemme kirjoittamia artikkeleita ajankohtaisista aiheista.
www.svalner.se
www.atlas.tax
www.alder.fi