Ratkaisu asiassa Högkullen ei tuonut yleisesti soveltuvaa selvyyttä käyvän markkina-arvon määrittelyyn, mutta ratkaisi kysymyksen emoyhtiön tytäryhtiöilleen tuottamien palveluiden verokohtelusta.
Mistä EUT:n ratkaisussa on kyse?
Högkullen on kiinteistöalan konsernin emoyhtiö, ja se osallistuu aktiivisesti tytäryhtiöidensä hallinnointiin. Yhtiö suoritti vuonna 2016 niille liikkeenjohto-, rahoitus-, kiinteistönhoito-, investointi-, tietotekniikka- ja henkilöstöhallintopalveluja, johon sovellettiin arvonlisäveroa. Tuloverotuksessa vastike määrättiin näille palveluille tyypilliseen tapaan cost plus -menetelmällä.
Ruotsin verohallinnon mukaan palveluista maksettu vastike ei ollut markkinaehtoinen. Verohallinto katsoi, ettei vapailla markkinoilla ollut saatavilla vastaavia palveluja ja piti veron perusteena määrää, joka vastasi kyseiselle yhtiölle vuonna 2016 aiheutuneiden kustannusten kokonaismäärää. Siksipä EUT:lta kysyttiin, onko arvonlisäverodirektiiviä tulkittava siten, että se on esteenä sille, että verohallinto pitää emoyhtiön tytäryhtiöilleen osana näiden aktiivista hallinnointia suorittamia palveluja kaikissa tapauksissa yhtenä ainoana suorituksena. Tässä tapauksessa näiden palvelujen käypää markkina-arvoa ei voitaisi määrittää vertailumenetelmän avulla.
Sääntely
Alv-direktiivin pääsääntö on, että veron peruste on myyjän näistä liiketoimista ostajalta tai kolmannelta saama vastike, mukaan lukien näiden liiketoimien hintaan suoraan liittyvät tuet. Veron perusteena on liiketoimen käypä markkina-arvo, jos
- liiketoimi on tavaroiden luovutus tai palvelujen suoritus sellaisille vastaanottajille, joihin liittyy perhe- tai muita läheisiä henkilökohtaisia suhteita taikka johto-, omistus-, jäsenyys-, rahoitus- tai oikeussuhteita,
- vastike on käypää markkina-arvoa alempi, ja
- luovutuksen tai suorituksen vastaanottajalla ei ole oikeutta täyteen arvonlisäveron vähennykseen.
Högkullenin tapauksessa oli oikeuden mukaan kiistatonta, että liiketoimi oli tehty etuyhteydessä ja palveluiden ostajalla ei ollut täyttä vähennysoikeutta. EUT:n ratkaistavaksi jäi oliko vastike ollut markkinaehtoinen.
Direktiivin mukaan käyvällä markkina-arvolla tarkoitetaan sitä täyttä määrää, jonka asiakas siinä vaihdannan vaiheessa, jossa tavarat luovutetaan tai palvelut suoritetaan, joutuisi kyseiset tavarat tai palvelut tuolloin saadakseen vapaan kilpailun vallitessa maksamaan riippumattomalle luovuttajalle tai suorittajalle sen jäsenvaltion alueella, jossa liiketoimi on veronalainen.
Ruotsin verohallinto kuitenkin väitti, ettei pääasiassa kyseessä olevan kaltaisissa olosuhteissa käypää markkina-arvoa ole lähtökohtaisesti mahdollista määrittää edellä mainitun säännöksen perusteella, koska se, että emoyhtiö hallinnoi aktiivisesti tytäryhtiöitä, muodostaa yhden yhtenäisen palvelun, jota vastaavaa palvelua ei ole saatavilla riippumattomien osapuolten välillä vapailla markkinoilla.
EUT:n arvio
Viitaten aikaisempaan oikeuskäytäntöön EUT totesi, että vaikka lähtökohtana on liiketoimien erillisyys ja itsenäisyys, taloudelliselta kannalta katsottuna yhtenä kokonaisuutena pidettävästä suorituksesta muodostuvaa liiketoimea ei pidä jakaa keinotekoisesti osiin, jottei arvonlisäverojärjestelmän toimivuutta vaarannettaisi. Kyseessä on yhtenä kokonaisuutena pidettävä suoritus silloin, kun verovelvollisen asiakkaalle tarjoamat osatekijät tai toiminnot liittyvät niin läheisesti yhteen, että ne muodostavat objektiivisesti tarkasteltuna yhden jakamattoman taloudellisen suorituksen, jonka paloittelu osiin olisi keinotekoista.
EUT katsoi, etteivät emoyhtiön tytäryhtiölleen tuottamat palvelut liittyneet niin läheisesti yhteen, että niitä olisi voinut pitää yhtenä objektiivisesti jakamattomana kokonaisuutena tai yhtenä pääsuoritteena ja sille liitännäisinä osasuorituksina. Merkitystä ei ollut sillä, että kaikki palvelut laskutettiin kerralla niitä tarkemmin erittelemättä.
Mitä ratkaisu tarkoittaa?
EUT:n ratkaisusta seuraa, että Ruotsin verohallinnon näkemys törmäsi EUT:n peräseinään. Emoyhtiön tytäryhtiölleen tuottamat palvelut eivät muodostaneet kokonaisuutta, vaan kyse oli useiden erilaisten palvelujen tuottamisesta. Näille itsenäisille palveluille on saatavissa vertailuhinnat markkinoilta, eikä käypänä markkina-arvona siten voitu pitää omakustannehintaa (kuten Ruotsin verohallinto olisi halunnut).
Ratkaisu oli verovelvolliselle myönteinen, mutta tuskinpa asia jää tähän. Sillä selvää on, ettei Högkullen -ratkaisu ole omiaan selventämään käyvän markkina-arvon ja käyvän hinnan (arm’s length) välistä rajanvetoa. Seuraavaksi on kuitenkin EUT:lta odotettavissa lisää ratkaisuja siirtohintaoikaisujen alv-käsittelystä. Niitä jäämme innolla odottamaan.
Haluamme olla avuksi!
Kuulostaako monimutkaiselta? Me autamme!
Alderilla on kokonaisvaltaista osaamista yrityksiä koskevan verotusasioiden ja juridiikan eri osa-alueilta. Avustamme ja autamme yrityksiä ja yksityishenkilöitä asiakaslähtöisesti löytämään tilanteen kannalta parhaat ratkaisut ottamalla huomioon muuttuvan sääntelyn ja ajankohtaisen oikeuskäytännön.
Miten me voisimme olla sinulle avuksi? Lue lisää palveluistamme.
